EU:n akkuasetuksen jätehuoltoa ja tuottajavastuuta koskevat muutokset tulivat voimaan 18.8.2025. Akkuja ja paristoja ei saa enää asettaa saataville markkinoille ilman, että tuottajavastuuvelvollisuudet on hoidettu ja ne ovat asetuksen vaatimusten mukaisia. Suomessa nämä velvollisuudet hoidetaan liittymällä tuottajayhteisöön. Akkuasetusta sovelletaan sellaisenaan kaikissa EU-maissa ja sen vaatimuksia on noudatettava, vaikka kansallinen täytäntöönpano on myöhässä aikataulusta.
Lainvalmistelusta- ja valvonnasta vastaavat viranomaiset ympäristöministeriöstä ja ELY-keskuksista esittelivät muutoksia Akkuasetusseminaarissa, joka järjestettiin Vantaan Heurekassa elokuussa 2025.
Kuvat: Sus+Com Agency/Antti Partanen
Ympäristöministeriön hallitussihteeri Johanna Routio avasi akkuasetuksen luonnetta akkujen ja paristojen koko elinkaaren käsittävän lähestymistavan kautta. Pirkanmaan ELY-keskuksen ylitarkastaja Jaana Mäenpää painotti puheenvuorossaan akkuasetuksen rakentumista tuottajavastuun ympärille.
Lisäksi Hämeen ELY-keskuksen valvontapäällikkö Sinikka Koikkalainen avasi jäteluettelon muutoksen vaikutuksia jäteraportointiin ja mahdollista muutostarvetta ympäristölupiin.
Tavoitteena kiertotalous: Sääntely kattaa koko elinkaaren
Hallitussihteeri Johanna Routio ympäristöministeriöstä sanoi seminaaripuheenvuorossaan, että asetuksen tuomilla muutoksilla tähdätään kiertotalouteen ja siksi se kattaa paristojen ja akkujen elinkaaren kokonaisuudessaan. Keskeisenä tavoitteena on lisätä akkujen ja paristojen sisältäminen arvokkaiden materiaalien talteenottoa ja uudelleen käyttöä.
Asetuksen taustalla on akkujen ja paristojen kasvava kysyntä, jonka odotetaan 14-kertaistuvan vuoteen 2030 mennessä.
– Elinkaariasetus ei ehkä ole asiaa ihan oikein kuvaava sana, koska kyseessä on oikeastaan ”elinkiertoasetus”, kuvailee Routio.
Tuotteiden valmistajan tulee esimerkiksi ottaa huomioon tuotteiden uudelleen käytettävyys jo niiden suunnitteluvaiheessa.
– Kaikille arvoketjun toimijoille on velvoitteita ja jokaisen tulee tehdä tässä oma osuutensa, hän sanoo.
Akkuasetuksen tuottajavastuuta koskeva luku on tullut voimaan 18.8.2025. Akkuasetuksen kansallinen täytäntöönpano on viivästynyt (tilanne 8/25). Tavoiteaikatauluna on saada loput kansalliset sääntelymuutokset voimaan vuodenvaihteessa eli 1.1.2026 alkaen.
– Parhaillaan käynnissä olevat sääntelymuutokset kohdistuvat pääsääntöisesti tuottajavastuuta ja jätehuoltoa käsittelevään lukuun. Asetusta täydentävien kansallisten säädösmuutosten valmistelu on hieman myöhässä aikataulustaan. Ideaalimaailmassa kansallinen lainsäädäntö olisi tullut voimaan samaan aikaan akkuasetuksen luvun kanssa, sanoo ympäristöministeriön Routio.
Soveltamisohjeistusta valmistellaan parhaillaan raportointivaatimuksiin ja jakelijoiden vastaanottovelvollisuuksiin akkuluokittain. Lisäksi valmisteilla on ohjeet tuottajien keräysverkostovaatimuksille akkuluokittain. Tarkoitus on esimerkiksi, että eri kokoisille teollisuusakuille tulee erilaiset vaatimukset.
Asetusta on noudatettava kansallisesta viivästyksestä huolimatta. Suurin osa akkuasetuksen artikloista on sellaisenaan sovellettavia kaikissa jäsenvaltioissa eikä niiden sisältöä saa toistaa tai tulkita kansallisessa lainsäädännössä.

Tuottajavastuu on akkuasetuksen keskiössä
EU:n akkuasetuksen jätehuoltoa ja tuottajavastuuta koskevien muutosten astuttua voimaan, akkuja ja paristoja ei saa enää asettaa markkinoille ilman, että tuottajavelvollisuudet on hoidettu. Tuottajavastuulla tarkoitetaan tuottajan velvollisuutta järjestää käytöstä poistettujen tuotteidensa kestävä ja turvallinen kierrätys ja muu jätehuolto kustannuksellaan.
– Tuottajavastuu hoidetaan Suomessa ensisijaisesti liittymällä tuottajayhteisöön, sanoo Pirkanmaan ELY-keskuksen ylitarkastaja Jaana Mäenpää seminaaripuheenvuorossaan.
Asetus on myös laajentanut tuottajavastuun velvoitteita. Yksittäisen yrityksen voi käytännössä olla erittäin haasteellista ottaa niistä vastuuta yksin. Tuottajalta edellytetään esimerkiksi oman akkuluokan jäteakkujen ja –paristojen maksutonta vastaanottamista koko maan kattavalla keräysverkostolla. Tämä on merkittävä muutos erityisesti teollisuusakkujen tuottajille, joilla on edessä siirtyminen yksilöllisistä sopimusmalleista yhteiseen, kollektiiviseen järjestelmään.
Tuottajayhteisöt ovat tuottajien itsensä perustamia, voittoa tavoittelemattomia organisaatioita, joille tuottajat ulkoistavat käytöstä poistettujen tuotteidensa keräyksen, kuljetuksen, käsittelyn ja kierrätyksen. Tämän lisäksi tuottajayhteisöt huolehtivat muun muassa viranomaisraportoinnista ja tiedottamisesta tuottajien puolesta.
Tuottajan määrittely laajeni
– Tuottaja on paristojen ja akkujen osalta se talouden toimija, joka asettaa akun tai pariston ensimmäistä kertaa saataville Suomen markkinoille. Eli tuottajavastuussa olevia tuottajia ovat Suomeen sijoittautuneet maahantuojat, valmistajat, jakelijat tai ulkomaiset etämyyjät. Tuottajavastuussa maahantuojalla tarkoitetaan toimijaa, joka tuo tuotteen Suomeen EU-alueelta tai sen ulkopuolelta, sanoo Mäenpää.
– Tuottajia ovat myös ne, jotka myyvät omalla tavaramerkillään tai muiden tuotteiden sisällä akkuja ja paristoja, hän jatkaa.
Akkuasetuksen määrittelyjen mukaisesti aiempaa useampi toimija lasketaan nyt tuottajaksi.
– Uutena myös talouden toimijat, jotka käsittelytoimillaan, kuten uudelleenkäytön tai käyttötarkoituksen muuttamisen valmistelulla, asettavat saataville markkinoille jäteakkuja uudelleen tuotteina, Mäenpää sanoo.
Etämyyjien puolestaan on asetuksen mukaan nimettävä heidän tuottajavastuustaan huolehtiva valtuutettu edustaja Suomeen, jos he myyvät akkuja tai paristoja suoraan loppukäyttäjille.
Akkuluokkien määrä nousee kolmesta viiteen – Tuottajayhteisöt tuottajien tukena uusien vaatimusten saavuttamisessa
Akkuluokkien määrä nousi asetuksen myötä kolmesta viiteen. Kannettavat akut ja paristot sekä ajoneuvoakut säilyvät omina luokkinaan.
– Kannettavien akkujen ja paristojen sekä ajoneuvoakkujen lisäksi teollisuusakuista on irrotettu omiksi akkuluokikseen sähkö- ja hybridiajoneuvojen ajovoima-akut ja kevyiden liikkumisvälineiden akut. Eri akkuluokille ja –kemioille on asetuksessa erilaisia velvoitteita ja tavoitteita, sanoo ELY-keskuksen Mäenpää.
Luokituksen merkitys korostuu, koska esimerkiksi asetuksen uudet keräysvaatimukset määräytyvät niiden mukaisesti. Lisäksi jakelijoiden vastaanottovelvollisuus koskee nimenomaisesti jakelijan myymien paristojen ja akkujen akkuluokkaa.

Akkuasetus ja jäteluettelon muutos vaikuttavat jäteraportointiin ja ympäristölupiin
Akkuasetuksen lisäksi jätealan toiminnanharjoittajien on valmistauduttava EU:n jäteluettelon muutokseen, joka muuttaa jäteraportoinnin ja ympäristölupien akku- ja paristojakeiden luokitteluja. Akut ja paristot sekä niiden valmistusjätteet ja käsittelyn välijakeet ovat jatkossa pääsääntöisesti vaarallista jätettä.
– Jäteluettelon muutosta sovelletaan komission päätöksen mukaan 9.11.2026 alkaen. Suomessa päätöksen täytäntöönpanoa on hahmoteltu niin, että nykyisiä jätekoodeja käytetään vielä vuoden 2026 jäteraportoinnissa. Yritysten on hyvä valmistautua jätekoodien muutokseen sillä tavalla, että kirjanpidossa vuonna 2027 jätteet luokitellaan uusien koodien mukaisesti ja raportointi tehdään uusien koodien mukaisesti seuraavana vuonna, sanoo Hämeen ELY-keskuksen valvontapäällikkö Sinikka Koikkalainen seminaaripuheenvuorossaan.
– Toiminnanharjoittajan kannattaa ottaa yhteyttä oman laitoksensa valvontaviranomaiseen luvan muuttamistarpeen arvioimiseksi hyvissä ajoin jo nyt ennen jäteluettelon muutoksen voimaantuloa, sanoo Koikkalainen.
Katso puhujien esitysmateriaalit:
Johanna Routio, Ympäristöministeriö: EU:n akkuasetus – kohti akku- ja paristoalan kiertotaloutta (PDF)
Jaana Mäenpää, Pirkanmaan ELY-keskus: Tuottajavastuu akkuasetuksessa – velvoitteet, valvonta ja muutokset (PDF)
Sinikka Koikkalainen, Hämeen ELY-keskus: Akkuasetuksen vaikutus ympäristölupiin ja jäteraportointiin – jäteluettelon muutos (PDF)
Lue lisää Akkuasetuksesta
- Akkuasetusseminaari: Akkutuottajayhteisöjen akkuasetusseminaari loi uskoa tulevaisuuteen ja yhteistyön voimaa
- Ensimmäinen Akkuasetuswebinaari: Lisätietoa akkuasetuksen vaatimuksista
- Toinen Akkuasetuswebinaari: Miten akkuasetus muuttaa valmistajien ja maahantuojien velvollisuuksia?
- Kolmas Akkuasetuswebinaari: Akkujen ja paristojen jakelija, joko tunnet uudet velvollisuutesi?
- Neljäs Akkuasetuswebinaari: Akkupassi on mahdollinen ja täynnä mahdollisuuksia – Testaa akkupassia jutun QR-koodista!
- Viiden Akkuasetuswebinaari: Asianmukainen huolellisuusvelvoite akkujen toimitusketjussa
- EU:n akkuasetus vaatii tehokkaampaa kierrätystä – Suomessa valmistaudutaan uusiin tavoitteisiin
- Työkalu avaa akkuasetuksen uudet vaatimukset tuottajille