Elokuun 17. päivänä voimaan astuneen EU:n akkuasetuksen (EUR-Lex) soveltaminen alkaa pääosin puolen vuoden siirtymäajan jälkeen ensi vuoden helmikuussa. Jätehuoltoa ja tuottajavastuuta koskevilla vaatimuksilla siirtymäaika on kaksi vuotta eli tuottajavastuujärjestelmien on oltava uusien vaatimusten mukaisia elokuussa 2025.
Vaikka asetus on sellaisenaan kaikissa jäsenmaissa sovellettavaa sääntelyä, sisältää se myös kansallisesti päätettäviä asioita. Akkuasetuksen sisältöä käytiin läpi ensimmäisen kerran Suomessa alan asiantuntijoiden ja tuottajien kesken syyskuun lopulla järjestämässämme juhlavuoden akkuseminaarissa.
Akkuasetuksen toimeenpanoa varten Suomeen on perustettu monialainen virkamiestyöryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Ympäristöministeriön erityisasiantuntija Jouni Nissinen. Kansallisesta lainsäädännöstä on muutettava kohdat, jotka ovat ristiriidassa akkuasetuksen kanssa, ja kumottava ne kohdat, joista säädetään akkuasetuksessa. Lisäksi kansalliseen lainsäädäntöön lisätään tarvittavat säädökset, joita ovat mm. toimivaltaisia viranomaisia koskevat säädökset sekä seuraamuksia koskevat säädökset.
Kansallinen toimeenpano
Työryhmä koordinoi tarvittavien sidosryhmien kuulemista ja tiedottaa akkuasetuksen täytäntöönpanon etenemisestä. Ensimmäinen kansallisen jätelain muutosesitys (Eduskunta) koskien EU:n akkuasetuksen edellyttämiä akkujen ja paristojen vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten hyväksymistä ja nimeämistä koskevia vaatimuksia on etenemässä eduskunnan käsittelyyn lähiaikoina. Täytäntöönpanohankkeen etenemistä voi seurata hankesivuilta: Akkuasetuksen toimeenpano (Valtioneuvosto).
Juhlavuoden akkuseminaarimme oli menestys!
Kokosimme syyskuun lopulla 15-vuotisjuhlavuoden akkuseminaariimme akkualan asiantuntijat yhteen ensimmäistä kertaa keskustelemaan uusista vaatimuksista. Heurekassa järjestettyyn seminaariimme osallistui lähes 300 asiantuntijaa paikan päällä ja etänä. Seminaarissa kuultiin muun muassa ympäristöministeriön, tuottajavastuun valvovana viranomaisena toimivan Pirkanmaan ELY-keskuksen, työ- ja elinkeinoministeriön, Business Finlandin, akku- ja automaahantuojien sekä uudelleenkäyttö- ja kierrätystoimijoiden näkökulmia akkuasetuksesta ja akkumarkkinoiden tulevaisuudesta.
Kokosimme seminaarin tunnelmia ja keskusteluja artikkeleihimme, jotka pääset lukemaan alla olevista linkeistä. Katso myös videohaastattelut (Youtube), joissa puhujat ja osallistujat kertovat ajatuksiaan uudesta asetuksesta. Saat akkuseminaarimme esitykset pyydettäessä osoitteesta info(a)recser.fi.
Seminaari keräsi osallistujilta runsaasti positiivista palautetta ja vastaavia tilaisuuksia tai lyhyempiä tietoiskuja toivottiin lisää tulevaisuudessa. Kiitämme lämpimästi kaikkia seminaariin osallistuneita ja erityisesti asiantuntevia puhujia onnistuneesta päivästä! Kokosimme tilaisuudessa ja sen jälkeen osallistujilta kysymyksiä liittyen akkuasetukseen toimitettavaksi ympäristöministeriölle. Katso täältä, mitä kysymyksiä akkuasetus on muissa herättänyt (pdf). Palaamme vastauksiin tulevissa uutiskirjeissämme.
Lisätietoja
- Tiedote 17.8.2023: EU:n akkuasetus astuu tänään voimaan – pitkällä aikavälillä isoja muutoksia akkualalle (Valtioneuvosto)
- Jouni Nissisen artikkeli Ilmansuojelu -lehdessä 3/2023: EU:n akkuasetus astuu voimaan: Akkualalle suuria pitkän aikavälin muutoksia (Ilmansuojeluyhdistys ry)
- Recserin toimitusjohtajan Liisa-Marie Stenbäckin mielipidekirjoitus ”EU:n uusi akkuasetus velvoittaa kierrätykseen” (Helsingin Sanomat)
Lue lisää Akkuasetuksesta
- Ensimmäinen Akkuasetuswebinaari: Lisätietoa akkuasetuksen vaatimuksista
- Toinen Akkuasetuswebinaari: Miten akkuasetus muuttaa valmistajien ja maahantuojien velvollisuuksia?
- Kolmas Akkuasetuswebinaari: Akkujen ja paristojen jakelija, joko tunnet uudet velvollisuutesi?
- Parlamentti hyväksyi uuden akkuasetuksen – mitä seuraavaksi?
- Työkalu avaa akkuasetuksen uudet vaatimukset tuottajille
- Tulevan akkuasetuksen sisältö on nyt julkaistu – luvassa on tarkennuksia tuottajavastuun hoitamiseen
- #Akkuasetus: Paristojen ja akkujen keräysastetta halutaan kiristää
- Litiumioniakkujen harvinaiset metallit halutaan kiertoon, mutta osa akuista on vailla kierrätysratkaisuja – miten EU:n tiukentuvien kierrätysvaatimusten käy?
- EU:n tuleva akkuasetus nostaa tuottajavastuun keskiöön ja muuttaa tapamme käyttää, valmistaa ja kierrättää akkuja ja paristoja
- Mitä EU:n uusi akkuasetus tarkoittaa?
Artikkeleita akkuseminaarin aiheista
- Akkuseminaari: Suomalainen akkuarvoketju kaipaa rohkeutta ja investointeja
- Akkuseminaari: Tuottajat luottavat uuteen akkuasetukseen – “Pidemmän päälle hyvä asia, vaikka nyt työ lisääntyy” (Paristokierrätys)
- Akkuseminaari: EU:n uuden akkuasetuksen velvoitteet tarkentuvat vielä lähivuosina
Pysy kärryillä akkuasetuksen etenemisestä ja sisällöstä
Tuottajayhteisöinä meille on tärkeää jakaa tietoa siitä, miten EU:n uuden akkuasetuksen sisältö tulee vaikuttamaan erityisesti paristojen ja akkujen tuottajavastuuseen.