Akku- ja paristotuottajayhteisöjen juhlavuoden seminaari keräsi alan asiantuntijat yhteen ensimmäistä kertaa keskustelemaan EU:n uudesta akkuasetuksesta. Heurekassa tiistaina 26.9.2023 järjestettyyn juhlaseminaariin osallistui lähes 300 akkualan asiantuntijaa paikan päällä ja etänä.
“Viimeistään nyt on selvää, että uusi akkuasetus tulee tuomaan todella valtavan määrän muutoksia, jotka koskevat oikeastaan ihan meitä kaikkia”, sanoo Recser Oy:n toimitusjohtaja Liisa-Marie Stenbäck.
“Halusimme tällä akkuseminaarilla mahdollistaa, että kaikki pääsevät kuulemaan akkuasetuksesta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ja että kaikki saisivat herätyksen siitä, mitkä osat akkuasetuksesta koskevat juuri meitä ja missä asioissa meidän kannattaisi lähteä tekemään selvitystä ja aktivoitumaan,” Stenbäck jatkaa.
Heurekassa 26.9.2023 järjestetty Akkuseminaari juhlisti myös tuottajayhteisöjen 15-vuotista historiaa: Juhlapäivänä tasan 15 vuotta sitten Suomessa tuli voimaan EU-sääntelyn velvoittamana tuottajavastuu paristojen ja akkujen osalta. Silloin perustetiin kannettavien paristojen ja akkujen tuottajayhteisöksi Recser Oy ja lyijypohjaisten käynnistys- ja teollisuusakkujen tuottajayhteisöksi Akkukierrätys Pb Oy. Myöhemmin mukaan liittyi myös Suomen Autokierrätys Oy, kun se hyväksyttiin sähköautojen ajovoima-akkujen tuottajayhteisöksi vuonna 2018.
Elokuussa voimaan tullut EU:n uusi akkuasetus nostaa valokeilaan akun ja pariston koko elinkaaren
Seminaarin aluksi pureuduttiin siihen, mikä kaikki muuttuu uuden akkuasetuksen myötä. Uusi akkuasetus nostaa valokeilaan koko akun ja pariston elinkaaren raaka-aineiden hankinnasta, tuotekehityksestä ja suunnittelusta, aina kierrätykseen ja uusiokäyttöön asti.
“Aiempi direktiivi paristoista ja akuista keskittyi aika pitkälti elinkaaren loppupäähän ja nyt tämä uusi asetus tarkastelee asiaa koko elinkaaren näkökulmasta”, sanoo Akkukierrätys Pb Oy:n toimitusjohtaja Johanna Alakerttula.
“Elinkaaren alkupää, eli tuotesuunnittelu ja valmistus, vaikuttavat merkittävästi akkujen kierrätettävyyteen myös elinkaaren loppupäässä. On todella tärkeää ottaa huomioon myös alkupää, koska silloin pystytään tekemään vastuullisia ja kestäviä ratkaisuja ilmaston näkökulmasta”, Alakerttula jatkaa.
Uusi kokonaisvaltaisempi näkökulma otettiin seminaarissa vastaan positiivisesti. Useassa keskustelussa esiin nousivat muun muassa akkuasetuksen positiivinen vaikutus liiketoimintaan sekä kiertotalouden vauhdittaminen.
“Nyt otetaan ensimmäistä kertaa huomioon, miten kiertotaloutta saadaan akkualalla todella vauhditettua ja miten me saamme kierrätysmateriaaleille toimivat markkinat, jotta kierrätys on kannattavaa”, kiteyttää Stenbäck.
Tuottajavastuu on uuden asetuksen keskiössä ja tuo alan toimijoille lisää velvollisuuksia
Tuottajavastuu nousi seminaarissa keskiöön monessa puheenvuorossa. Uusi akkuasetus korvaa vanhan direktiivin ja tuo kierrätyssäännökset tähän päivään. Asetus tuo akkujen ja paristojen tuottajille, eli valmistajille ja maahantuojille, paljon lisää vastuita ja velvollisuuksia.
Asetus velvoittaa jatkossa akkujen ja paristojen valmistajia kuvaamaan raaka-aineiden alkuperät entistä tarkemmin “due diligence” -periaatteen mukaan. Lisäksi niin kutsuttu sekoitevelvoite asettaa vähimmäismäärät uusissa akuissa ja paristoissa käytettäville kierrätysmateriaaleille.
“Isoiten se näkyy valmistajan päässä eli ihan siellä tehtaalla: erilaiset sekoitevelvoitteet ja tuotteiden suunnittelu niin, että ne on helpommin kierrätettävissä”, summaa Suomen Autokierrätys Oy:n toimitusjohtaja Juha Kenraali akkuasetuksen käytännön vaikutuksia.
Kenraali toteaa myös uusien velvoitteiden ja esimerkiksi uusien akkujen korjattavuusvaatimuksen vaativan uudenlaista osaamista ja uusia rooleja työpaikoille.
“Se, miten akkuja jatkossa huolletaan ja korjataan, vaatii uusien toimintatapojen löytämistä ja uusien toimintojen tuomista tuottajien organisaatioihin”, Kenraali sanoo.
Seminaari toi yhteen laajasti erilaisia näkökulmia akkuasetukseen
Seminaarin järjestäjät ja kävijät pitivät yhteisen päivän antia monipuolisena katsauksena akkuasetukseen ja sen merkitykseen Suomelle ja alan toimijoille. Näkökulmia saatiin kuulla niin tuottajayhteisöiltä kuin alan yrityksiltä ja ministeriöiltä.
Paikalla oli toimijoita kaikista eri akkuarvoketjun vaiheista aina raaka-aineiden asiantuntijoista paristo- ja akkumaahantuojiin sekä kierrättäjiin. Seminaarissa kuultiinkin muun muassa ympäristöministeriön, tuottajavastuun valvovana viranomaisena toimivan Pirkanmaan ELY-keskuksen, työ- ja elinkeinoministeriön, Business Finlandin, akku- ja automaahantuojien sekä uudelleenkäyttö- ja kierrätystoimijoiden näkökulmia akku- ja paristokierrätyksen tulevaisuuteen.
“Varmastikin paras juttu oli se, että me saimme näin valtavan hienosti koko akkuarvoketjun tänne paikalle”, hehkuttaa Liisa-Marie Stenbäck Recseriltä.